Tarkkailkaa jälkikasvuanne

Minä olen narkomaani, saatananpalvoja, masentunut, eristäytynyt, koulukiusaaja ja -kiusattu, kultin orja, maanisdepressiivinen, liikuntahäiriöinen sekä muutenkin psyykkisesti täysin epävakaa.

Mutta menin asioiden edelle.

Piipahtaessani eräässä ylikansallisessa purilaispaikassa parisen päivää sitten mukaan tulevaa Happy Meal -pakkausta odotellessani nappasin kouraani hyllystä lehden nimeltä Pisamat. Pisamat mainosti olevansa perhelehti, jossa käsiteltiin tällä kertaa muistaakseni maitorupea ja toimintaterapiaa.

Virikkeitä suuresti arvostavana ihmisenä lukaisin aviisin varsin nopeasti lävitse ja päädyin paneutuen lukemaan viimeistä juttua, jossa joku Singaporessa työskennellyt toimintaterapeutti kertoi työstään lasten kanssa, urakehityksestään, yrityksen perustamisesta mutta ennen kaikkea lasten häiriöistä. Listat ovat viihdyttäviä, joten tavasin ne läpi.

Koska minulla ei ole tuota lehteä tässä, en voi suoranaisesti lainata mitään siitä, vaan kaikki käyttämäni esimerkit ovat hatarien muistikuvieni luomuksia. Toimintaterapeutti kuitenkin listasi tuossa artikkelissaan potentiaalisia ongelmia, joita lapsilla voisi olla. Näitä olivat visuaaliset häiriöt, keskittymishäiriöt, kineettiset häiriöt, auraaliset häiriöt ja näiden sekoitelmat. Mutta mitä oireita hän listasikaan!

Jos lapsi ei kuuntele vanhempiaan, vaikkei kuulossa ole vikaa, on tiemmä kyseessä auraalinen keskittymishäiriö. Jos lapsi tahtoo pyöriä pyörivällä tuolilla kovaa kunnes voi pahoin, lapsi hakee virikkeitä koska hänellä on kineettinen häiriö. Visuaalisesta häiriöstä kärsivää lasta taas voi kyllästyttää lukeminen, ja näiden yhdistelmiä voivat olla esimerkiksi tilat, joissa lapsi ei osaa tehdä asioita joissa pitää käyttää yhtä aikaa käsiä, jalkoja ja silmiä tai jos lapsi vaikkapa juoksee ulkona ja kompastuu.

Ei siinä mitään. Tämä varmasti pitää paikkansa. En lähtisi kyseenalaistamaan toimintaterapeuttia, etenkään sellaista joka on luonut uraansa globaaleilla markkinoilla ja joka on nykyään itsenäinen yrittäjä. En edes tiedä lapsista mitään, paitsi että niistä lähtee kovempi ääni kuin 350W-bassonuppi ja 4x10-kaappini yhdistelmästä.

Mutta oikeasti. Jos nuo oireet pitävät paikkansa, niin tämähän tarkoittaa sitä, että minulla on kaikki häiriöt! Vai voisiko taustalla olla sittenkin jotain muuta? Voisiko se, että lapsi tahtoo pyöriä pyörivällä tuolilla johtua siitä, että pyöriminen on vauhdikasta? Meinaako se, että lapsi pitää liukumäestä, kenties sitä että muksulla on painovoimallinen häiriö? Entä asiat joissa pitää käyttää yhtä aikaa käsiä, jalkoja ja silmiä? Ok, osaan ajaa autoa, mutta en osaa soittaa rumpuja. Onko minulla häiriö vai ei? Ja joskus saatan jättää kuuntelematta, vaikka kuulen, koska keskityn johonkin muuhun. Olettaen että yrittäisit puhua minulle kun kirjoitan tätä blogia, tuskin reagoisin, tai jos reagoisin, niin silloinkin viiveellä, sillä keskittymiskykyni olisi sidottu tähän tällä hetkellä kirjoittamaani tekstiin.

Mutta tuo oli sentään tutkittua tekstiä! Ilta-Sanomat ja Iltalehti vetävät yleensä vielä raflaavampia otsikoita! Näin tunnistat että lapsesi palvoo saatanaa! On narkkari! Homo! Patologian opiskelija! Raadonsyöjä! Tarkista vain nämä näppärät yksityiskohdat!

Nyt. Vanhemmat, jotka luette tätä, koen tarpeelliseksi muistuttaa teitä nävertävästä syövästä, joka saastuttaa puhtoisen yhteiskuntamme. Eli: jos teitä jatkuvasti häiritsevät seuraavat asiat, saattaa kauhistuttava totuus olla lähempänä kuin luulettekaan:

1. Lapsi haluaa viettää enemmän aikaa ystäviensä kuin vanhempiensa kanssa.
2. Lapsi vetäytyy huoneeseensa.
3. Lapsi kuuntelee musiikkia jota ette ymmärrä.
4. Lapsi haluaa valita omat vaatteensa.
5. Lapsi valvoo iltaisin myöhään.
6. Lapsi punastuu, kun tuttu hyvännäköinen luokkatoveri hymyilee hänelle.

Tunnistitteko nämä kohdat? Häiritseekö? Jos niin, niin kauhistuttava totuus pitää paikkansa teidän kohdallanne. LAPSENNE ON NORMAALI! Ja te, hyvät ystäväni, olette ylihuolehtivia vanhempia, joiden tulisi ymmärtää, että lukemalla kaikenmaailman sontatekstejä keltaisista lehdistä ja yleistämällä ne lapsiinne paitsi lokeroitte törkeästi vasta itsenäisempää elämäänsä aloittelevat nuoret, myöskin solvaatte heidän älykkyyttään.

Kannattaa olla ennemmin hereillä ja kommunikoida kuin sokeasti luottaa siihen, että horoskoopin tarkkuudella tekaistu psyykkinen profiili tuo esiin lapsistanne ne oikeat puolet. Oikeat puolet tässä tapauksessa huonoja puolia.

Pauli Kalliota (jälleen ja epätarkasti) lainatakseni: "Minkä takia muka kaikkein huonoimmat tekomme määrittäisivät automaattisesti mitä pohjimmiltamme olemme?"

Vanhemmat. Ymmärtäkää lapsianne. Kuunnelkaa. Antakaa tilaa. Sillä tavalla huomaatte todennäköisesti olevanne lähempänä heitä kuin aiemmin.

Vapaa vanki

Haluaisin ajatella olevani vapaa mies. Kaikki eivät varmaankaan tosin olisi kanssani samaa mieltä.

Pari kuukautta sitten ostin itselleni asunnon. Nyt eturivi jo huutaa vapauttani vastustaen: "perseesi on pankilla, päiväsi tunnit työllä, olet jäänyt jumiin samaan paikkaan tekemään samoja asioita". En allekirjoita.

En allekirjoita, sillä uskon, että ihmisen tulee asua jossakin. Missä sitten asuisin? Vuokralla, jossa vuokraisäntä voisi roikottaa minua ehtojensa mukaan. Loisimaan kavereiden nurkkiin? Eläisin riippuvaisena toisten hyväntahtoisuudesta ja kun se päättyisi, joutuisin omilleni.

Olisinko asunnottomana vapaa? En olisi. Päiväni tunnit kuluisivat pohtien, mihin menisin, kun ei olisi paikkaa minne mennä. Elämän tunnit kuluisivat pelkän selviytymisen ylläpitoon, ja olisin jälleen vanki - hyvin työlään elämän vanki.

Joten ostin asunnon. Ja totta on se, että minulla on velvollisuuksia. En ole vapaa tekemään aivan mitä haluan, jos haluan ylläpitää sitä status quota johon olen nyt päätynyt. Jos taas koen haluavani rikkoa tämän illuusion varmuudesta, voin sen hyvin tehdä. Voin myydä asuntoni ja lopettaa työni. Voin jäädä "vapaana miehenä" vapaasti leijumaan. Mutta mitä tekisin sitten? Kokemus on osoittanut, että tämänkaltainen leijunta asettaa elämän tavallaan pysäytyskuvalle. Tuntuu, etten pääse mihinkään suuntaan.

Joten totta on se, että minä en ole vapaa ja minun on lyhennettävä lainaa, mutta jonakin päivänä olen riippumaton, ainakin taloudellisesti. En lähtökohtaisesti halua omistaa asioita vain omistamisen takia, mutta illuusio riippumattomuudesta ja vapaudesta kiehtoo minua. Toisaalta en halua olla riippuvainen muista, toisaalta se johtuu myös siitä, etten tahdo olla toisille taakka.

Pääasiallinen vapaus minulle kuitenkin on mahdollisuus tehdä sitä mitä haluan. Jos töissäkäyminen mahdollistaa elämälleni puitteet, että voin vapaa-aikani hetkinä tehdä haluamiani asioita, koen olevani vapaampi, kuin että jos eläisin näennäisesti tunneiltaan vapaata elämää, jossa kuitenkin vaihtoehtoni ovat tarkasti rajattuja ja rajoitettuja.

Koen, että nyt kaikki on hyvin. Onko tulkintani oikea vaiko vain tökeröä itsepetosta, päättäkää itse. Valintanne on täysin vapaa.